perjantai 16. maaliskuuta 2018

Onko neljä koiraa liikaa?


Kiiru on asunut pidemmän aikaa mummolassa maalla. Hain sen kuitenkin kotiin pari kuukautta sitten, kun mummon pullan syöttäminen oli mennyt siihen pisteeseen, että Kiiru alkoi olla liian pullukka. On jännä miten joillakin ihmisillä on vain tapana syöttää koiraa ihan liikaa. Ajatellaan että se tarvitsee enemmän ruokaa kun oikeasti tarvitsee. Tai että se katsoo niin nälkäisenä yms. eikä voi olla antamatta sille jotain. Kyseessä on kuitenkin koiran terveys, kun painoa alkaa olla ylimääräistä useampi kilo. Pienessä koirassa se on prosentuaalisesti paljon.

Ollaan punnittu Kiirua nyt 1-2 viikon välein ja seurattu painon tippumista:
21. tammikuuta 17.8KG !!!!!
3. helmikuuta 17.3KG
17. helmikuuta 16.8KG
3. maaliskuuta 16.5KG
11. maaliskuuta 15.9KG

Kiirun paino esim 3 vuotiaana agilitykoirana oli 14kg.

Kiiru on laihtunut sillä, että on saanut sen 2dl kevyttä nappulaa päivässä. Proteiini 23% ja rasva 13%. Liikutettu ei ole montaa pitkää lenkkiä viikossa, kun painoa on ollut noinkin paljon ylimääräistä. Nyt alkaa tilanne olla jo hyvä kun painoa tuo 2kg enää liikaa.



Tämä talvi on ollut jotenkin aivan ihana. Pakkasta, lunta, aurinkoa.. Moni viime talvi tuntui tosi kurjalta kun sää oli mitä oli ja joka paikassa peilijäätä. Kylmyys on vaivannut oikeastaan vain Vimmaa ja Aimoa lenkeillä, mutta takit päällä ollaan selvitty siitäkin. Treenaaminen ja kylmässä autossa istuttaminen olisi toinen juttu, tämä talvi ei ole vieläkään meidän treenitalvi ollut. Koirat eivät ole kunnossa, eikä tunnu kivalta harrastaa vajaakuntoisten kanssa, kun koko ajan miettii voiko se tehdä tätä liikettä ja kuinka monta kertaa ettei kipeydy.

Etenkin Aimon tilanne oli joulu-tammikuussa sellainen, että murisi meillekin rapsutellessa, oli todella levoton eikä sitä voinut päästää vieraiden luokse, kun oli arvaamaton murinan ja näykkimisen kanssa. Ollaan päästy Aimon kanssa taas "hoidon piiriin" eli löydetty sen oloa helpottava kraniokäsittely ja hyvä käsittelijä ennen kaikkea. Kirjoittelen Aimon ongelmista vielä erikseen, kun siitä on niin paljon sanottavaa. Nyt kuitenkin maaliskuun puolessa välissä tuntuu jo koiran puolesta hyvältä kun se on kivuttomampi ja rennompi.



Nyt tämä elämä neljän koiran kanssa kerrostalossa alkaa olla aika maksimia. Kun on kasvanut vanhemmaksi ja alkanut ajatella asioita enemmän koiran kannalta, on neljä koiraa paljon. Niitä on jo lauma ja niitä hoitaa ja huoltaa laumana, mutta yksilöllisempi huomoiminen on vähempää. Ne joutuvat tulla myös toistensa kanssa toimeen, eikä se välttämättä paranna koiran elämänlaatua. Meillä on ainakin laumassa paljon murinoita kun on monta resurssien puolustajaa. Ruokinta-aikaan joku on aina keittiöpoliisina jne. Koirat hoitavat tilanteet keskenään hyvin ja kunnioittavat toistensa murinoita ja roolit vaihtelevat. Yhteenottoja on todella harvoin. Silti kokisin, että parhaiten yhteensopivassa laumassa ei olisi näitä kismoja. Koirat voisivat rennosti liikkua talossa ja valita makuupaikkansa ilman murinoita. Monesti kun koiria itselleen hamstraa, ei tarpeeksi mieti sitä, että tulevatko ne keskenään toisiaan stressaamatta toimeen ja onko valmis luopumaan, jos koirien hyvinvointi sitä vaatii.

 Tällä hetkellä neljän koiran lauma tuntuu järjettömältä myös siksi, että yksikään ei ole pitkään aikaan ollut ns. treenikuntoinen. Olisi eri asia jos näistä saisi sitä harrastamisen iloa tämän arjen pyörittämisen lisäksi. En siis koe, että tämä olisi raskasta, mutta syy neljään koiraan on se innokas harrastaminen. Nyt kun se syy on poissa, tuntuu neljä lemmikkikoiraa järjettömältä määrältä. Vielä kun ne kaikki on aktiivista rotua. Kaikilla kun meillä on myös se arkielämä: työ, ehkä perhettä, parisuhde, muut harrastukset yms. Neljän koiran lauma vie aikaa ja on aina jostain muusta pois. Ehkä yhteisestä ajasta muiden ihmisten kanssa? Omasta levosta?

Kolme vuotta on mennyt siihen, että vanhimmat koirat ovat vanhentuneet ja nuoremmat kipeytyneet. Aimo on ollut tulostaan asti ongelmallinen hermostokipujensa kanssa ja Huikun sairastuminen autoimmunisairauteen ja siitä selvittyään välilevyn pullistuma ja saman trauman yhteydessä aiheutunut mekaaninen stenoosi rangassa (estää sitä toistamasta esim istu-maahan vaihtoja ja takapäänkäyttöä, pullistuma ei kestä hyppyjä/putkia, paimennuksessa pelkään sen loukkaavan itsensä).

Koska koiria en halua enempää, on mietittävä lajeja, jotka sopii näille yksilöille. Uskon, että Kiiru voisi vielä skarpata 10 vuoden iässä Rally-TOKO:n puolelle kisaamaan. TOKO:n uusi AVO-luokka kuulostaa myös kivalta. Huiku on kesäisin mun oikea käsi paimennuskoulutuksissa, kisaamaan pitkille hakukaarille siitä ei enää taida selkänsä kanssa olla. Sen kroppa vetää pullistuman takia poispäinajon pitkällä matkalla viistoon jatkuvasti. Joku nose work-tyylinen juttu voisi sille sopia myös. Aimo taitaa tulla pitkällä aikavälillä treenikuntoiseksi. Sen kroppa viipottaa kieroon juuri siihen suuntaa, että on vaikea olla perusasennossa ja se pyrkiikin siitä pois aina helpottamaan oloaan. Pitkään mietin Aimon kanssa, että olenko oikeasti näin huono kouluttamaan koiraa, mutta Aimon oppimista on häirinnyt kivut ja asennossa pysymisen vaikeus. Kivut tuottavat sille levottomuutta ja oppiminen on vaikeampaa, enkä edes kipujaksoilla treenaa sen kanssa. TOKO:a haluaisin Aimon kanssa tehdä, samoilla taidoilla voisi kisata myös Rallyssa. Paimennuksen opettaminen Aimolle on myös ihanaa, joten sitä jatketaan. Tosi pehmeä se on eläimiä kohtaan, mutta muuten tosi kuuliainen poika. Etsintälajit voisi olla myös aivan sopivia Aimolle. PK-jälki se varmaan olisi.

Mahdollisuuksia on mielestäni kiva pyöritellä. Huomaa ettei se agilityn pois sulkeminen pilaa koko koiraharrastamista. Itselleni on tärkeää, että on jokin porkkana siinä hommassa. Mahdollisuus käydä kokeessa tai kilpailussa testaamassa taitojaan. Tulos on vain kannustus meidän yhteistyölle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Treeneihin totuttelua

Treenit alkavat taas lisääntyä meidän viikoissa. Aimon kraniohoitojen edetessä sen selkä alkaa olla taas suorana ja liike näyttää paremma...