keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Mietintää agilitykoiran lihashuollosta


Agilityn ratasuorituksessa vaaditaan koiralta paljon myös koordinaatiota ja tasapainoa ylläpitävien lihasten hyvää toimintaa, jotta koira pystyy harrastamaan lajia ilman rasitusvammoja monta vuotta. Harrastuskoiran kunto ja kestävyys rakennetaan maltilla oheisharjoittelun myötä. Ei ihmispuolellakaan aitajuoksijat tee kolmea lajitreeniä viikossa. Suurin osa harjoittelusta on lajia tukevaa oheisharjoittelua ja lihaksiston palauttelua ja huoltoa. Peli on menetetty kun kehossa joku paikka sanoo raks ja naps.

Urheilukoirahierojaopintojen jälkeen arvostan suuresti niitä järjellä treenattuja koiria, jotka vielä kymmenen vuotiaina pystyy helposti tekemään agilityrataa tai jopa kilpailemaan. Nykyajan suuri hoppu aiheuttaa sitä, että koiran täytyy olla jo 2 vuotiaana arvokisatasolla, että "se on jotain". Kuitenkin teorian ja käytönnön laki sanoo, että koira tarvitsee kaksi täyttä harjoituskautta alleen, että se on optimaalisessa suorituskunnossa ja että tämä kunto välillä tarkoituksellisesti ajetaan alas, sillä kukaan ei voi olla huippukunnossa ympäri vuoden, vaan kunnon lepokausi jatkaa niitä koiran käyttövuosia usein ratkaisevasti. Verrataan vaikka nyt siihen, että painat hektistä työtä ympäri vuoden ilman kesälomaa. Pidempi palautumisjakso vaan usein tulee tarpeeseen koirallekin.


Agilityssa ohjaajat usein painottavat vain koiran kouluttamisen tekniseen puoleen, miten se osaa esteet, hakeeko se kepit itsenäisesti ja tuleeko se päällejuoksuihin. Hyppytekniikka kiinnostaa vasta sitten kun se vaikuttaa tulokseen. Onko koiran pitkän tähtäimen kisauralla ja kivuttomalla elämällä mitään väliä? Kävikö ohjaajalla mielessä, että harrastamalla agilitya koiralle aiheutetaan monta jumia ja kuonakertymää, ehkä lihasvammaa ja muuta, jota se ei muuten joutuisi kokemaan? Koiran lihashuoltoon kuuluu monta osa-aluetta ja jos niistä kaikista pidetään huolta, on koira iloisesti hyvässä kunnossa vielä silloinkin kun sen parhaat kilpailuvuodet (4-7 ikävuodet) on menossa.

Koiran lihashuollon osa-alueet mm.
- fyysisen kunnon kehittäminen, kestävyys, maitohapon sietokyky yms
- kehonhallinta, tasapaino, koordinaatio, syvä- ja liikettä tukeva lihaksisto
- ruokinta ja juotto ! tarpeeksi, oikeat rasvasuhteet omega3 ja -6 välillä. Valkuaisen määrä, kivennäiset..
- verryttely, happoravit, palauttelu, liikeratojen aukominen
- hieronnat, pehmytkudokset, rangan vointi, biomekaniikka
- vammoista huolelliset kuntoutukset, myös pentujen jälkeen huolellinen kuntoutus ennen radalle menoa
...

Lihashuolto käsittää siis koko urheilevan koiran kehosta huolehtimista. Matkalla voi tehdä monta mokaa ja suurimmat ongelmat taitaa olla tänä päivänä siinä, ettei koirille anneta tarpeeksi lepoa treenipäivien väliin, eikä pitkät metsälenkit (yli 1h laukkailua) ole "treeniä" vaikka ne onkin ja myös niistä täytyy koiran antaa palautua. Yliliikuttaminenkaan ei ole tarpeellista, jos se tehdään levon kustannuksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Se on mielipide

 Viime viikolla julkaistu mielipidekirjoitus sai jakoja facebookissa. Siinä mieshenkilö kertoi mielipiteensä nykypäivän koiranpidosta. Ku...