torstai 28. huhtikuuta 2016

Kurssihäirikkö

Häiriöiden ohitse seuruu
Kursseilla on koiran kanssa kiva käydä, paitsi jos koira on kärsimätön luonne eikä jaksa odottaa toimintaa. Ensimmäiset kerrat sujuu hyvin, mutta kun koira oppii että tekeminen on kivaa, se ei malta katsoa toisen tekemistä tai odottaa omaa vuoroaan. Tulee ääntä, haukkua, remmin repimistä ja omistajaa kohti hyökkimistä. Koira voi purkaa kärsimättömyyttään monin keinoin.

Osaako koira luonnostaan "odota vuoroa" -käytöksen? Osa koirista osaa ottaa lepoasennon odotteluajalla ihan luonnostaan, jos luonne on koiralla suhkot rauhallinen. Kaikki ne muut täytyy opettaa olemaan tauolla. Aimon kanssa tämä odotuskäytös on tullut vastaan eläinlääkärikäynneillä, jossa odotustilassa on usein niin paljon vilskettä, ettei se rauhoitu sinne ilman opetusta tai nameja. Aimo istuu tai käy makaamaan mun jalkojen viereen ja lattialle tippuu sille nameja niin usein kun on tarve. Niin tiuhaan, ettei kärsimätöntä käytöstä ilmene, mutta palkitsemisen välistä aikaa toki pidentäen.

Koiran kanssa kannattaa harjoitella taukokäytöstä jo kotona. Joku haluaa opettaa koiran rauhoittumaan häkkiin, joka sitten otetaan treeneihin mukaan. Osa pärjää pelkällä paikoilla pysymisellä ja tässä versiossa koira saa itse valita asentonsa, kunhan se on rauhallinen eikä säntäile. Rauhattomalle koiralle on myös hyötyä koulutuksen tauottamisesta niin, että kurssitunnin aikana käydään pienellä tauolla vähän sivummalla tai ulkona (jos harjoitellaan sisällä). Näin saadaan vähennettyä alkuun aikaa joka täytyy taukokäytöstä harjoitella, se ei usein ole pitkän päälle koiralle mielekästä puuhaa ja mielenkiinto rauhoittumiseen saattaa kärsiä.

Ideoita taukojen helpottamiseksi ryhmätreeneissä:
  • opetellaan taukokäytös jo kotona vinkillä tapahtuvaksi
  • opetetaan rauhoittuminen mahdollisesti omaan häkkiin tai viltille
  • näköyhteyden katkaisu suorittavien koirien tekemisiin (häkin päälle viltti, sermin taakse)
  • aktivointilelut ja pelit, joita koira saa tauolla pelata
  • "täystauotus" koiralle pieni pyrähdys pihalla / sivummalla tai autoon hetkeksi. Tunti jaettu koiralle noin 15-20min pätkiin.
  • energiaa puretaan ennen harjoituksiin tuloa (ei auta kaikilla)
  • tauosta tehdään omaa vuoroa kivempaa puuhaa (tiuhaa palkkausta rauhallisuudesta tms.)
Agilityryhmien ulkotreenikausi alkoi eilen, tässä taukoteltan näkymää kentälle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Treeneihin totuttelua

Treenit alkavat taas lisääntyä meidän viikoissa. Aimon kraniohoitojen edetessä sen selkä alkaa olla taas suorana ja liike näyttää paremma...