tiistai 28. elokuuta 2018

Se on mielipide


 Viime viikolla julkaistu mielipidekirjoitus sai jakoja facebookissa. Siinä mieshenkilö kertoi mielipiteensä nykypäivän koiranpidosta. Kuinka koira on tehty ihmisen käytettäväksi ja se pitäisi kasvattaa ilmeisesti "vanhaan malliin" ja viedä piikille jos se puree tai se on sairas. Osa ihmisistä ylisti tätä kirjoitusta, mutta ilokseni monikaan palkitseviin koulutusmenetelmiin ja käytösongelmiin perehtynyt kouluttaja ei siitä suivaantunut. Ehkä sitä on tottunut siihen, että kuulee kaikenlaista, kuten että näykkivän pennun kurkkuun pitäisi työntää sormet tai että riehaantunut junnukoira pitäisi karjuen selättää ja piestä hihnalla. On turha yrittää muuttaa niiden mielipidettä, jotka eivät ole tarpeeksi avoimin mielin matkassa vaan tekevät niin kuin "on aina tehty". Kautta aikojen kasvatustavoista huolimatta on sattunut kohtauksia, joissa koira on purrut ihmistä. Se ei taida olla vain uuden ajan trendi ja johdu siitä, että meillä on nykyään paljon hän-koiria. Nämä tapahtumat jäivät ilman somea vain oman kylän piiriin. Eikä se silti tarkoita että se olisi ok, että koira puree ketään.

Koirakoulut pyrkivät tarjoamaan paljon apua etenkin kaupunkikoirien omistajille, on kursseja ja koulutuksia, joissa pentua voi sosiaalistaa toisiin koiriin ja ihmisiin, jotta se olisi aikuisenakin näille suopea. Yritetään jakaa tietoa siitä, millainen ympäristö millekin rodulle sopii. Ja kyllä ihan oikeasti.. jos kysytään siltä isolta vartiointiviettiseltä palveluskoiralta, että haluaako se elää rivitalokaksiossa keskellä tiiviisti asuttua asuinaluetta vähän laiskanpuoleisen lenkittäjän kanssa, niin tuskimpa. Silloin kannattaa kysyä hän-koiralta ja ottaa siihen rivarikaksioon sopivampi seurakoirarotu tai vaikka marsu, jos lenkkeily ei ole se ihmisen oma juttu. Arvo ja tarpeet on koirallakin, eikä ole ainoastaan sen syy, jos niihin ei ole vastattu.


Mitäpäs sitten meille kuuluu. Aivan jeespoks. Työntäyteinen kesä ollut, nyt alkaa kalenteri asettumaan rytmiinsä ja alkaa treenit koirien kanssa kutkuttelemaan. Muutettiin myös kerrostalosta pois ja paikkaan, josta pääsee ihanan helposti lenkille metsään. Ihan unelmaa on ollut koirien kanssa asua täällä. Aimon kanssa ollaan käyty kesä hoidoissa, lähinnä rankakäsittelyssä ja kraniossa. Poika on jo hermokivuiltaan parempi, mutta ranka on yhä kipeä, lantio kierossa ja niskastakin aukaistiin isoja juttuja. Kiirun ja Lunan kanssa ollaan käyty pari agilitykisaa, mitään mainitsemisen arvoista ei ole ollut tai tullut. Kiirulle vitosia ja Lunalle jännityshylkyjä. Aimo on tehnyt paimennustreenejä ajatuksella ja kehittynyt huimasti. Toi koira olisi huikea harrastuskaveri, jos se ei olisi ollut koko nuoruuttaan noin kamalan kipeä.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Treeneihin totuttelua


Treenit alkavat taas lisääntyä meidän viikoissa. Aimon kraniohoitojen edetessä sen selkä alkaa olla taas suorana ja liike näyttää paremmalta. Se ei enää ole niin selvästi kipeä kun alkuvuodesta. Kiiru puolestaan alkaa olla jo sen verran laihtunut, että pystyy jo liikuttamaan sitä pelkäämättä miten käy nivelille.

Yksi päivä otin Kiirun Fiiliksen hallille mukaan ja kokeilin miten hyvin se muistaa TOKO:a ja miten hyvin se tekee rally-tokoon liittyviä kuvioita. Kiiru oli taitava. Oon jo unohtanut miten hienosti se osaa kaiken. Nouto, seuraaminen, paikalla pysyminen ja jopa ruutuun meno ja hyppy toimi aivan kun mitään treenitaukoa ei olisi ollutkaan.


Viime perjantaina käytiin lenkin päälle lagun hallilla treenaamassa ja Aimo teki TOKO:a, vaikkakin viereisen kentän agilitytreenaaja häiritsi sitä kovasti. Koko homma meni vinkumiseksi ja ääntelyksi, aina kun siellä mentiin putkeen. Aimon toinen korva taisi olla koko ajan viereisellä kentällä. Teki silti aika hyvin hyppyä, paikalla pysymistä, kapulan pitoa, merkin kiertoa. Seuraaminen oli hankalin noissa häiriöissä. Tuumailin vaan, ettei tokon harjoittelu ole vielä ajankohtaista agilityhäiriöissä. Muutenkin tehdään töitä ääntelyn kanssa, kun Aimo meinaa vinkua vauhtiliikkeitä tehdessään.

Kiiru treenasi myös. Ajattelin aluksi, että viereisellä kentällä agilitya menevä koira häiritsisi sitä. Mutta mikään hallilla oleva asia ei sitä häirinnyt, vaan keskittyi satasella. Muistui samalla mieleen miten paljon Kiirun kanssa on häiriöitä harjoiteltu, jotta se pystyisi tekemään koesuoritukset keskittyen. Kiiru on luonteeltaan terävä koira, joka reagoi haukkumalla/päin juoksemalla/näykkimällä asioihin. Ollaan kuitenkin koko sen elämä harjoiteltu vastaehdollistaen ja se pysyy töitä tehdessään hienosti mukana. Kiiru toisti tokojuttuja ja rallyyn liittyviä tehtäviä mallikkaasti. Seuraaminen meinaa olla vähän innokasti, joten sitä täytyi muistutella. Muutaman kerran tehtiin myös hyppy-putki-puomi -rata ja Kiiru oli aivan pähkinöinä tästä.



Viikonloppuna käytiin katsomassa kolmosten agikisoja lagun hallilla. Tuli sellainen ikävä lajia, että päätin ottaa sen mukaan treenivalikoimaan. Agility on vaan aina ollut mun juttu, siitä koiraharrastus alkoi ja mistään ei varmaan saa samanlaisia kicksejä kuin agilitykisoista. Katselin pikkumaxien hyppykorkeuksia ja ajattelin, että jos Kiiru pääsee vielä fyysisesti niin hyvään kuntoon, että menee agilitya jumiutumatta, niin kisataan siinä vielä muutama startti. Kiiru on nyt 9 vuotta, mutta osaa esteet (kilpaili 1-luokassa useamman startin joskus), joten treenimäärän ei tarvitse olla suuri. Rimat on uusien sääntöjen mukaan parhaimmillaan 20cm alemmat kuin silloin.

Aimo on korkeudeltaan 53cm, joten on maxiluokkalainen. Harmittaa sinällään, että pikkumakseissa se olisi voinut jopa kisata. Aimolla on ongelmia takapäässä ja olen ajatuksissani sulkenut agilityn siltä kokonaan pois "riskilajina". Silti kraniohoitojen kautta sen liikkuminen on parempaa ja osa sitä hieroneista on antanut toiveita siitä, että esim 3-vuotiaana Aimon kroppa alkaa olla aikuinen ja se voi vielä korjata ongelmansa riittävän hyvin. Otin agilityn takaisin treenilajiksi. Päätin, että opetan sille esteet nyt aluksi hyvin, en laita sitä mutkaputkiin ja rimat on max 40cm.

Käytiin tiistaina treenaamassa agilitya lenkin päälle ja meillä oli niin kivaa! Aimoa palkitsin ainoastaan nameilla, ettei ota liikaa kierroksia. Keppejä, muutama suora hyppy, suoria putkia ja puomia. Se on kyllä kiva agilityssa. Pakkaa siinäkin alkaa huutamaan jos kierrokset nousee, mutta silloin stopataan treeni ja otetaan kierroksia vähän alaspäin. Kovilla kierroksilla rataa läpi huutava koira repii itsensä vain rikki.

Kiiru teki myös agilitypätkiä tiistain treeneissä. Sillä rimat 35cm ja kovasti sille tuli hiki ja läkähdys. Kiirua on kiva ohjata kun se ei irtoile maailman ääriin asti. Toki se vähän kiihtyy radalla ja tekee huolimattomuusvirheitä, mutta niin tekee tämä ohjaajakin. Ainut este, joka meitä rassaa on kepit. Livistää viimeisestä välistä ohi kun ei malta. Ikuisuusongelma ollut aina ja niitä täytyy nyt treenata kuntoon.

Vielä treenin päälle loppulenkki aurinkoisella pellolla:)


perjantai 16. maaliskuuta 2018

Onko neljä koiraa liikaa?


Kiiru on asunut pidemmän aikaa mummolassa maalla. Hain sen kuitenkin kotiin pari kuukautta sitten, kun mummon pullan syöttäminen oli mennyt siihen pisteeseen, että Kiiru alkoi olla liian pullukka. On jännä miten joillakin ihmisillä on vain tapana syöttää koiraa ihan liikaa. Ajatellaan että se tarvitsee enemmän ruokaa kun oikeasti tarvitsee. Tai että se katsoo niin nälkäisenä yms. eikä voi olla antamatta sille jotain. Kyseessä on kuitenkin koiran terveys, kun painoa alkaa olla ylimääräistä useampi kilo. Pienessä koirassa se on prosentuaalisesti paljon.

Ollaan punnittu Kiirua nyt 1-2 viikon välein ja seurattu painon tippumista:
21. tammikuuta 17.8KG !!!!!
3. helmikuuta 17.3KG
17. helmikuuta 16.8KG
3. maaliskuuta 16.5KG
11. maaliskuuta 15.9KG

Kiirun paino esim 3 vuotiaana agilitykoirana oli 14kg.

Kiiru on laihtunut sillä, että on saanut sen 2dl kevyttä nappulaa päivässä. Proteiini 23% ja rasva 13%. Liikutettu ei ole montaa pitkää lenkkiä viikossa, kun painoa on ollut noinkin paljon ylimääräistä. Nyt alkaa tilanne olla jo hyvä kun painoa tuo 2kg enää liikaa.



Tämä talvi on ollut jotenkin aivan ihana. Pakkasta, lunta, aurinkoa.. Moni viime talvi tuntui tosi kurjalta kun sää oli mitä oli ja joka paikassa peilijäätä. Kylmyys on vaivannut oikeastaan vain Vimmaa ja Aimoa lenkeillä, mutta takit päällä ollaan selvitty siitäkin. Treenaaminen ja kylmässä autossa istuttaminen olisi toinen juttu, tämä talvi ei ole vieläkään meidän treenitalvi ollut. Koirat eivät ole kunnossa, eikä tunnu kivalta harrastaa vajaakuntoisten kanssa, kun koko ajan miettii voiko se tehdä tätä liikettä ja kuinka monta kertaa ettei kipeydy.

Etenkin Aimon tilanne oli joulu-tammikuussa sellainen, että murisi meillekin rapsutellessa, oli todella levoton eikä sitä voinut päästää vieraiden luokse, kun oli arvaamaton murinan ja näykkimisen kanssa. Ollaan päästy Aimon kanssa taas "hoidon piiriin" eli löydetty sen oloa helpottava kraniokäsittely ja hyvä käsittelijä ennen kaikkea. Kirjoittelen Aimon ongelmista vielä erikseen, kun siitä on niin paljon sanottavaa. Nyt kuitenkin maaliskuun puolessa välissä tuntuu jo koiran puolesta hyvältä kun se on kivuttomampi ja rennompi.



Nyt tämä elämä neljän koiran kanssa kerrostalossa alkaa olla aika maksimia. Kun on kasvanut vanhemmaksi ja alkanut ajatella asioita enemmän koiran kannalta, on neljä koiraa paljon. Niitä on jo lauma ja niitä hoitaa ja huoltaa laumana, mutta yksilöllisempi huomoiminen on vähempää. Ne joutuvat tulla myös toistensa kanssa toimeen, eikä se välttämättä paranna koiran elämänlaatua. Meillä on ainakin laumassa paljon murinoita kun on monta resurssien puolustajaa. Ruokinta-aikaan joku on aina keittiöpoliisina jne. Koirat hoitavat tilanteet keskenään hyvin ja kunnioittavat toistensa murinoita ja roolit vaihtelevat. Yhteenottoja on todella harvoin. Silti kokisin, että parhaiten yhteensopivassa laumassa ei olisi näitä kismoja. Koirat voisivat rennosti liikkua talossa ja valita makuupaikkansa ilman murinoita. Monesti kun koiria itselleen hamstraa, ei tarpeeksi mieti sitä, että tulevatko ne keskenään toisiaan stressaamatta toimeen ja onko valmis luopumaan, jos koirien hyvinvointi sitä vaatii.

 Tällä hetkellä neljän koiran lauma tuntuu järjettömältä myös siksi, että yksikään ei ole pitkään aikaan ollut ns. treenikuntoinen. Olisi eri asia jos näistä saisi sitä harrastamisen iloa tämän arjen pyörittämisen lisäksi. En siis koe, että tämä olisi raskasta, mutta syy neljään koiraan on se innokas harrastaminen. Nyt kun se syy on poissa, tuntuu neljä lemmikkikoiraa järjettömältä määrältä. Vielä kun ne kaikki on aktiivista rotua. Kaikilla kun meillä on myös se arkielämä: työ, ehkä perhettä, parisuhde, muut harrastukset yms. Neljän koiran lauma vie aikaa ja on aina jostain muusta pois. Ehkä yhteisestä ajasta muiden ihmisten kanssa? Omasta levosta?

Kolme vuotta on mennyt siihen, että vanhimmat koirat ovat vanhentuneet ja nuoremmat kipeytyneet. Aimo on ollut tulostaan asti ongelmallinen hermostokipujensa kanssa ja Huikun sairastuminen autoimmunisairauteen ja siitä selvittyään välilevyn pullistuma ja saman trauman yhteydessä aiheutunut mekaaninen stenoosi rangassa (estää sitä toistamasta esim istu-maahan vaihtoja ja takapäänkäyttöä, pullistuma ei kestä hyppyjä/putkia, paimennuksessa pelkään sen loukkaavan itsensä).

Koska koiria en halua enempää, on mietittävä lajeja, jotka sopii näille yksilöille. Uskon, että Kiiru voisi vielä skarpata 10 vuoden iässä Rally-TOKO:n puolelle kisaamaan. TOKO:n uusi AVO-luokka kuulostaa myös kivalta. Huiku on kesäisin mun oikea käsi paimennuskoulutuksissa, kisaamaan pitkille hakukaarille siitä ei enää taida selkänsä kanssa olla. Sen kroppa vetää pullistuman takia poispäinajon pitkällä matkalla viistoon jatkuvasti. Joku nose work-tyylinen juttu voisi sille sopia myös. Aimo taitaa tulla pitkällä aikavälillä treenikuntoiseksi. Sen kroppa viipottaa kieroon juuri siihen suuntaa, että on vaikea olla perusasennossa ja se pyrkiikin siitä pois aina helpottamaan oloaan. Pitkään mietin Aimon kanssa, että olenko oikeasti näin huono kouluttamaan koiraa, mutta Aimon oppimista on häirinnyt kivut ja asennossa pysymisen vaikeus. Kivut tuottavat sille levottomuutta ja oppiminen on vaikeampaa, enkä edes kipujaksoilla treenaa sen kanssa. TOKO:a haluaisin Aimon kanssa tehdä, samoilla taidoilla voisi kisata myös Rallyssa. Paimennuksen opettaminen Aimolle on myös ihanaa, joten sitä jatketaan. Tosi pehmeä se on eläimiä kohtaan, mutta muuten tosi kuuliainen poika. Etsintälajit voisi olla myös aivan sopivia Aimolle. PK-jälki se varmaan olisi.

Mahdollisuuksia on mielestäni kiva pyöritellä. Huomaa ettei se agilityn pois sulkeminen pilaa koko koiraharrastamista. Itselleni on tärkeää, että on jokin porkkana siinä hommassa. Mahdollisuus käydä kokeessa tai kilpailussa testaamassa taitojaan. Tulos on vain kannustus meidän yhteistyölle.


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Koiralajien psyykkinen valmentautuminen


Olin taannoin Mia Stellbergin luennolla psyykkisestä valmentautumisesta ja luento oli suunnattu agilitykilpailijoille, mutta puhuttiin laajasti eläinlajeista kilpailulajeina muutenkin (ratsastus, koiralajit). Mialla on vankka kokemus olympiatasolta asti kilpaurheilijoiden henkisen puolen valmentamisesta ja eläinlajit on kieltämättä haastavimmat.

Koiralajien mentaalipuolen haastavuus:
  • Kilpailijoita on kaksi: ohjaaja ja koira. Molempien täytyy olla samana päivänä, samalla radalla optimaalisessa viretilassa
  • Koira reagoi ohjaajan mielentiloihin ja sitä ei voi koiralta peittää
  • Paljon takapakkeja, koiran loukkaantuminen, paluu kisakentille voi olla hidasta
  • Vaatii paljon kuminauhaa ohjaajan päältä: rata muuttuu joka kerta, kisa-aikataulut muuttuu, kilpailupaikat ja pohjat muuttuu, monen koiran kanssa kisatessa koirakin muuttuu ja sille sopiva ohjaustyyli..
Keskittymiskyky ja itsetuntemus on tärkein kehitettävä kohde suurimmalla osalla kilpailijoista. Ihmisten keskittymiskyky on lähtökohtaisesti huono. Itsetuntemusta tarvitaan siihen, että tunnistaa tarkasti omat tunnetilat ja ajatukset, jotta voi vaikuttaa niihin. Keskittyminen vaatii myös koiran kanssa yhteistyöhön keskittymistä, moni ohjaaja ei ole jännitystiloissaan yhteydessä koiraansa. Kontrollia ei pysty ottamaan mihinkään, mitä ei tunnista.

Agilityn ongelmalähtöisyys nostettiin myös esiin. Monesti agilityssa keskitytään nimenomaan ongelmiin ja niiden hinkkaamiseen ja saatetaan käyttää monia harjoitustunteja tuskaillessa joidenkin asioiden kanssa "jotka ei toimi". Kyseessä voi olla ykkösluokan koiran kanssa hinkattava japanilainen, vaikka ykkösluokan kisaradalla sitä tuskin tarvitaan. Jos ongelmia ei tunnu olevan, niitä kyllä löydetään teknisestä osaamisesta.
"Ohjaajien tekninen ohjausosaaminen on yleensä hyvä, mutta ongelmia tuottaa saavuttaa kilpailusuorituksissa sama taso kuin treeneissä"

Koska agility on painottunut niin ongelmalähtöiseksi, ei onnistumisen kaavaa juuri mietitä. Onnistumisen resepti on kuitenkin hedelmällisempi ja positiivisempi tie kuin ongelmalähtöisyys. Kisaradalla ei voi "vältellä virheitä" tai "varmistella" sillä kisaradalle pitää mennä tekemään jotain suoritusta. "Välttelytaktiikka" ei ole suoritus. Kun onnistumisen kaava on hallussa, voidaan sitä tietoisesti pyrkiä toistamaan esim:
  • Mikä on optimaalinen viretila itselleni ja millä keinoin pääsen siihen ennen suoritusta
  • Mitkä rutiinit ovat hyväksi kilpailupäivänä
  • Mitkä rutiinit ovat hyväksi harjoittelussa, millainen harjoittelu sopii parhaiten minulle ja koiralleni
  • Harjoittelun ja kilpailun suunnittelu (kilpailuvuosi, harjoitusvuosi..)  
Valmennusarki on kaiken harrastamisen ja kilpailun sovittaminen työelämään, perhe-elämään ja muihin harrastuksiin. Arjessa on tärkeä mieltää itsensä ja koiransa kilpaurheilijaksi ja alkaa elämään sen mukaista elämää. Säännöllinen terveellinen syöminen, itsensä ja koiran fyysinen huolto, lajitreenit, muut lajia tukevat treenit, uni ja lepo, muu elämä..

Psyykkisessä valmentautumisessa on käytössä erilaisia työkaluja ja menetelmiä ja näistä täytyy myös etsiä itselleen sopivimmat. Tärkeintä on kuitenkin käyttää niitä säännöllisesti, mieluiten 15min päivässä. Työkaluilla voidaan pitää motivaatio korkealla ja parantaa keskittymiskykyä. Ohjaajan mentaaliharjoittelu säästää koiraa, mutta tuo tuloksia. Ohjaaja voi käydä mielessään läpi kisoja, ohjaustekniikkaa, tunnetilan hakemista yms. ja treeni uppoaa yhtä syvälle kuin fyysiestikin treenatessa. Työkaluja on muunmuassa:
  • Mielikuvaharjoittelu
  • Keskittymisharjoittelu
  • Sopeutumisharjoittelu
  • Koiran näkökulmasta tehdyt mielikuvaharjoittelut
  • Videoiden katsominen eri näkökulmista
  • Päiväkirjan kirjoittaminen
Luennon paras toteamus taisi olla, että eläinlajeissa kilpaileminen on psyykkiseltä puolelta haastavaa ja lajivalintaa kannattaakin vielä harkita.


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Aivojen buuttaus


Viikon 7 treenit kärsi ohjaajan tärähdyksestä. Tiistaina myöhään illalla kaaduin jäätköllä pienessä mäessä selälleni ja löin takaraivoni tiehen. Seuraavana päivänä ei tuntunut mustelmia kummempia vammoja olevan, joten kävin juoksemassa Aimon kanssa spurtteja ja sen jälkeen alkoi lievän aivotärähdyksen oireet: väsymystä, tasapaino-ongelmia, ajattelukatkoja ja särkyä tietysti. Nukuin seuraavina öinä ja päivinä enemmän kun pitkiin aikoihin ja töissä opettaessa puheessa oli vaikka jos mitä sammakoita. Ihan täydellä teoholla ei sujunut siis tämäkään treeniviikko.

Maanantaina: juoksulenkki Huikun kanssa, pitkä metsälenkki muille
Tiistaina: jalkapäivä salilla, metsälenkki, illalla venyttely ja jalkojen rullaus
Keskiviikkona: spurttilenkki Aimon kanssa juosten, lyhyt metsälenkki
Torstaina: pitkä metsälenkki koirille, päiväunet ja lepoa
Perjantaina: potkukelkkalenkki Aimo ja Kiiru, päiväunet ja lepoa
Lauantaina: metsälenkki, sali crosstrainer 40min + kädet ja vatsat
Sunnuntaina: pitkä metsälenkki, hölkkälenkki


Aimo ei ole juurikaan juossut valjaissa veto päällä ohjaajan edessä. Sillä on kuitenkin vetäminen vahvasti veressä ja se vetää aika kovalla voimalla. Mun juoksua se vauhdittaa mukavasti, mutta näin talvella kun alusta on jäinen eikä jousta ja lenkeistä on taukoa, niin jaloille se on kovaa taas oudokseltaan. Mulla ei hetkeen ole ollut noin kovalla voimalla vetävää koiraa. Non Stopin varusteet, kisavyö ja vetonaru on kyllä hyvät. Niissä veto tulee oikeaan kohtaan ja juoksu tuntuu mahdollisimman miellyttävältä.

Se mikä Aimon treeneissä mietityttää eniten on sen kroppa. Pieni uhka on, ettei se tule kestämään vetotreeniä pidempään, sillä Aimo on pennusta asti kasvanut jotenkin kieroon. Sillä oli kasvuikäisenä SI-nivel kauan lukossa ja se kehittyi vähän toispuoleisesti. Lantio on kuvissa vähän kiero ja tässä selkäkuvassa vielä näkyy tuo yksi vetämiseen ehkä eniten vaikuttava tekijä: ristiluu painaa vikaa välilevyä. Kuvat on otettu silloin kun Aimo on ollut pehmytkudostasolla varmaan eniten kireänä, mutta se tuskin voi vaikuttaa noin paljon luiden asentoon ? Aimo ei liikkeessä juostessaankaan taivuta takajalkoja taakse ihan normaalisti, vaan se kompensoi liikettä selän puolelta. Mutta treenataan hellästi ja huolletaan paljon, niin nähdään sitten käytännössä paljonko tuo kroppa tulee vetämistä kestämään.


tiistai 7. helmikuuta 2017

Hiljalleen takaisin treeneihin


Koirien kanssa on otettu nyt peruskuntoa alle. Tiet oli monta viikkoa jäisinä, joten metsälenkkiä on lähinnä tehty. Huiku on ollut viläkin aika pienellä liikutuksella välilevyongelmien vuoksi ja metsässä mukana on ollut vain mummukoirat ja Aimo. Lenkkeily on ollut rauhallista ja Aimokin on ravaillut suurimmaksi osaksi. Ravilenkin opettaminen sille hihnassa tulee olemaan keväällä aikamoinen kamppailu. Se on kuitenkin välttämätöntä verkkausten vuoksi, joka paikassa koiraa ei voi irrallaan ravuuttaa, eikä Aimo irrallaan pysy ravilla tarpeeksi pitkään.

Craniosacral-terapia on auttanut sekä Huikuun että Aimoon ihan huikeasti. Aimo ei ole enää kropaltaan niin pahasti korkkiruuvi. Sen takapään lihaksisto on alkanut myös kehittyä. Uskon, että kasvuaikana tuo ongelma takapäässä on aiheuttanut sen, ettei se ole ponnistellut oikein aikä laukannutkaan koskaan niin, että olisi venyttänyt ponnistusta tarpeeksi taakse. Nyt sen liikkuminen on aivan eri näköistä ja kroppa alkaa näyttää siltä että sitä käytetään jo suunnilleen oikein.

Huikulla cranioa on tehty lähinnä vasemman takajalan vuoksi. Huikun välilevypullistuma on tukkinut vasemman takajalan hermotusta ja se on heikentynyt paljon. Kahden craniokäsittelyn jälkeen se käyttää jalkaa jo ihan eri tavalla. Keventää toki sitä vielä seistessä, mutta ei varo sitä niin kovasti. Silloin tällöin se jo hyppää sohvalle ja autoon. Se myös istuskelee itsekseen, eli pullistuma (tai muu vaurio) alkanee hellittää.


Kun Aimon ongelmat on alkanut ratketa, olen haaveillut jo agilitysta ja koirajuoksusta sen kanssa. Hetki meni tokoillessa kun oltiin jo haudattu kropan takia noi sporttisemmat lajit. Eihän se toko kumpaakaan meitä niin kovasti säväytä. Oon haaveillut canicross-kisoista jo sen aikaa, että treenit sitä varten on aloitettu. Aimo ainakin vetää ja juoksee sinnikkäästi. Aika sitten näyttää saanko treenattua sen takapään niin kestäväksi, että sietää vedättää. Samat ajatukset agilityn suhteen. Jatketiin esteiden harjoittelua ja fiilikset oli kyllä ihan jotain muuta kun tokoillessa. Aimo ei tee vielä kovin vauhdikkaita juttuja agilityssa. Se on varmasti vauhdista ja kiihkosta nauttiva koira, joten siitä ei tarvitse huolehtia etteikö vauhti sieltä tule kun päästään ratavaiheeseen.


Koirajuoksun suhteen suurin tekijä on varmasti ohjaajan nopeuskestävyys. Siinä on mulle kyllä haastetta kerrakseen. Kaikenlaista treeniä saa kyllä vetää vuoden mittaan, että pääsee edes vähän kärkeen kiinni. Viime vuosi ja tämäkin vuosi menee lantion alueen ongelmaa treenatessa. Mulla lantio kiertää ja kippaa ja aiheuttaa mm. oikean polven rasitusta. Tähän on sitten kasa harjoitteita, ärsyttäviä pieniä pitoliikkeitä, joilla aktivoidaan tiettyjä pieniä lihaksia, jotka on jääneet pois käytöstä. Mulla on kuitenkin jo tilanne parantunut ihan huimasti etenkin selkänotkon kannalta ja toivonkin, että juoksutreenien edetessä ei enää paikat rasitu niin, että joutuu treenit laittamaan tauolle. Tällä hetkellä treenit koostuu kolmesta lihaskuntotreenistä salilla ja parista airobisesta viikossa. Airobiset on mennyt lähinnä crosstrainerilla 45min hinkaten, kun se tukee mukavasti juoksuasentoa ja säästää polvia. Ruokapuolta preppailin myös kuntoon. Entiselle hiilarikammoiselle ihmiselle käy hiljalleen niin, että se riisin ja pastan keittely vähenee, jos ei pidä siitä asiasta huolta. Kuitenkin kun tuo perusruokinta on kunnossa, niin sokerin ja leivän mussuttaminen jää kokonaan pois, eli hiilarimäärä voi jopa olla pienempi ja parempilaatuisempi näin, kun sitä on joka ruualla mukana.


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Mietintää agilitykoiran lihashuollosta


Agilityn ratasuorituksessa vaaditaan koiralta paljon myös koordinaatiota ja tasapainoa ylläpitävien lihasten hyvää toimintaa, jotta koira pystyy harrastamaan lajia ilman rasitusvammoja monta vuotta. Harrastuskoiran kunto ja kestävyys rakennetaan maltilla oheisharjoittelun myötä. Ei ihmispuolellakaan aitajuoksijat tee kolmea lajitreeniä viikossa. Suurin osa harjoittelusta on lajia tukevaa oheisharjoittelua ja lihaksiston palauttelua ja huoltoa. Peli on menetetty kun kehossa joku paikka sanoo raks ja naps.

Urheilukoirahierojaopintojen jälkeen arvostan suuresti niitä järjellä treenattuja koiria, jotka vielä kymmenen vuotiaina pystyy helposti tekemään agilityrataa tai jopa kilpailemaan. Nykyajan suuri hoppu aiheuttaa sitä, että koiran täytyy olla jo 2 vuotiaana arvokisatasolla, että "se on jotain". Kuitenkin teorian ja käytönnön laki sanoo, että koira tarvitsee kaksi täyttä harjoituskautta alleen, että se on optimaalisessa suorituskunnossa ja että tämä kunto välillä tarkoituksellisesti ajetaan alas, sillä kukaan ei voi olla huippukunnossa ympäri vuoden, vaan kunnon lepokausi jatkaa niitä koiran käyttövuosia usein ratkaisevasti. Verrataan vaikka nyt siihen, että painat hektistä työtä ympäri vuoden ilman kesälomaa. Pidempi palautumisjakso vaan usein tulee tarpeeseen koirallekin.


Agilityssa ohjaajat usein painottavat vain koiran kouluttamisen tekniseen puoleen, miten se osaa esteet, hakeeko se kepit itsenäisesti ja tuleeko se päällejuoksuihin. Hyppytekniikka kiinnostaa vasta sitten kun se vaikuttaa tulokseen. Onko koiran pitkän tähtäimen kisauralla ja kivuttomalla elämällä mitään väliä? Kävikö ohjaajalla mielessä, että harrastamalla agilitya koiralle aiheutetaan monta jumia ja kuonakertymää, ehkä lihasvammaa ja muuta, jota se ei muuten joutuisi kokemaan? Koiran lihashuoltoon kuuluu monta osa-aluetta ja jos niistä kaikista pidetään huolta, on koira iloisesti hyvässä kunnossa vielä silloinkin kun sen parhaat kilpailuvuodet (4-7 ikävuodet) on menossa.

Koiran lihashuollon osa-alueet mm.
- fyysisen kunnon kehittäminen, kestävyys, maitohapon sietokyky yms
- kehonhallinta, tasapaino, koordinaatio, syvä- ja liikettä tukeva lihaksisto
- ruokinta ja juotto ! tarpeeksi, oikeat rasvasuhteet omega3 ja -6 välillä. Valkuaisen määrä, kivennäiset..
- verryttely, happoravit, palauttelu, liikeratojen aukominen
- hieronnat, pehmytkudokset, rangan vointi, biomekaniikka
- vammoista huolelliset kuntoutukset, myös pentujen jälkeen huolellinen kuntoutus ennen radalle menoa
...

Lihashuolto käsittää siis koko urheilevan koiran kehosta huolehtimista. Matkalla voi tehdä monta mokaa ja suurimmat ongelmat taitaa olla tänä päivänä siinä, ettei koirille anneta tarpeeksi lepoa treenipäivien väliin, eikä pitkät metsälenkit (yli 1h laukkailua) ole "treeniä" vaikka ne onkin ja myös niistä täytyy koiran antaa palautua. Yliliikuttaminenkaan ei ole tarpeellista, jos se tehdään levon kustannuksella.

Se on mielipide

 Viime viikolla julkaistu mielipidekirjoitus sai jakoja facebookissa. Siinä mieshenkilö kertoi mielipiteensä nykypäivän koiranpidosta. Ku...